Olen elänyt elämäni kolhuissa
taivaiden kylkiä olen kosketellut
aurinkoa kurotellut
vaarallisiin leikkeihin osallistunut
leikkeihin - luojankiitos! - joista harvat uskaltavat edes uneksia
Ah, minun unelmani kolkuttelevat saavuttamattoman tuskaa
Siispä
haluatko olla osa sirkusta tirehtöörien ruoskien alaisena
liikut vielä täynnä vihaa ja epätoivoa - haluat pois!
onko siis ainoa mahdollisuus vain kuolla
kuten ajattelin apinain suoltaessa Totuuksia ihmisestä - itsestään
vaivuin salaiseen paikkaan jossa vain harvat hengittelevät puhdasta ilmaa
toiset puhdasta vihaa ja epätoivoa!
Prologi päättyy, on vuorossa itse tarina
kuinka tuo selviytyi, kuinka tuo kirjoittaa omaa kuolemaansa viihteeksi
sinun todistettavaksi, sinun viihtymisen vuoksi mitä vain!
toisaalla, tämä ei ole viihdettä, tämä on tuiki totta - meille
Valehtelin, ei runossa ole tarinaa
runo puhuu kielillä joita kukaan tuskin koskaan missään ymmärtää - absurdia
Epilogi kertoo:
olen ulkona ja yhtä paljon sisällä tässä hullujen ihmisten maassa
jossa voimme vaikuttaa - valitettavasti - vain rajallisesti
ja siinä kuvassa astuu mukaan minä
koenhan tämän velvollisuukseni
suoltaa paskaa - toivon tarttuvaa!
samaa ja toisaalta ihan eriä
Kun minulta loppuu sanottava
silloin koen kuolemani olevan turhaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti