Joku huutaa nimeäni. Ståle, Ståle. Varjot sisälläni musertavat toivon. Varjot liikkuvat. Minä tärisen. Ja sieltä tulee hoitajat. Ottavat ja vievät. Aivokuolettavat. Saatanan omat. Aivokuolettavat!
Voitko kuvitella mietä täällä. Lähellä teitä, mutta ah, silti niin kaukana. On yksi, joka raapii itseään herkeämättä, yksi joka kiusaa toista heittelemällä kaikkea käsiinpantavaa, yksi joka tietää olevansa profeetta, eikä kukaan tahdo uskovan häntä. Ja sitten on G'ee. G on normaali. G on hyvin normaali. G'eellä on kyrpä. Eipä täällä vittuja paljolti näykkään. Onhan tämä nyt sientään sen verta hullu paikka asua ja elää. Naiset ovat unissamme, unelmissamme. Toisilla on sitten jotian muuta , toisilla, iavokuolleilta ei sitten paljon mitään. Tosin kyllä minäkin tiedän mitä on olla aivokuollut. Tapan kaiken joka yrittääkään aivokuolettaa minua. Sanan terävällä kärjellä tapan kaiken. Kiitos siitä kuuluu G'eelle. G opetti minulle kirjoittamisen taidon. G'eellä on kyrpä.
Rakkaudella, Ståle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti