Jotenkin en antanut itselleni mahdollisuutta uskoa
että se olisit sinä joka sairaistaisit
matelisit syvissä psyykkeen paskaliemissä
Jotenkin ajattelin kaiken olevan illuusiota
hamaa harmasta seitin pölyä silmieni edessä kiduttavassa
kunnes näin unen joka vahvisti traumani todeksi
unen jossa ihminen kaipaa puukkoa
Jotenkin olin juurtunut halpamaiseen transsiin
joka käski minua
puhui minulle kuin avuttomalle ihmisrääpäleelle
ja minä tottelin niinä hetkinä
kun en voinut yksinkertaisesti nähdä toivon rippeitäkään
ripoteltuna jalkojeni juureen noita
jotka saavat silmänne loistamaan
Jotenkin tuo loiste sai minut valtaansa
jäin katseiden armoille
niiden ulkopuolelle
jossa temmellyskenttä oli vapaa
ja minähän murhasin minkä kerkesin
tunsin eläväni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti