Pyyhin kyyneleeni taipumuksellani nostaa pääni korkeuksiin
laskea alhaalta kaikki mahdolliset päät jotka saan näkyviin
eikä yksikään pää jää minulta huomaamatta
Mutta sitten tulet sinä joka yllät pääni tasolle
ja me katsomme toisiamme silmiin, pitkään me vain katsomme
ja luulemme löytävämme jotain mitä kukaan ei tule koskaan löytämään, ei enää
ja siinäkö on mahtavuus
rakkausrunossa joka ei koskaan saavuttanut rakastajaa
vain rakastaja saavutta rakastavan
Lopuksi herää mieleesi kysymys
olisiko hän ollutkin se ensimmäinen - lapsen tapaa ajatella
ja häneenkö minun olisi pitänyt kaikki luottamukseni laskea
Minä toivon, se on vielä sallittua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti