Taas se hiipii rinnuksiin
kuolemanpelko muodostaa kuvansa rintaani
polttaa siihen ikuiset jäljet pelon ja vihan
eikä sen kuulu kenenkään sitä puhdistaa

Kuvittelen itseni parantolaan jossa seinät kuvastavat meitä peilin lailla
Ja heitä jotka kuvittelevat olevansa puhtaita, ovatkin jotain muuta
Ei heille kuulu kuolon äänet yhtä selkesästi kuin meille
Jotka tiedostamattomina raukkoina kärsimme kurjan osamme

Niin monta on heitä
jotka surullisesti jättävät mahdollisuutensa raiskaajien käsiin
ja lopun elämäänsä surkuttelelvat jättämiänsä rakkauden siemeniä
joista joku kenties kasvaa epämieluisaksi puuksi

Neljä säettä lupasin itselleni
neljään säkeeseen saa hetken autuuteni nyt loppua
kunnes kuolema korjaa meidät pois
me vain tuhlaamme aikaamme, teemmepä mitä teemme, eikä kukaan tule tietämään mitä on kuoleman jälkeen