Lihani, se ei ole mitään
se on mustaa
kirkonkellojen pikimustaa säärissäni, jokapaikalla
en pääse eroon tuosta musteesta

Mieleeni juolahtaa kuin juottokoneen vapaan
pitäisi nyt puukko jostain saalistaa
ees taas sillä kättäni nyhdätä
kunnes luu tulee vastaan

Silloin minä haen kirveeni
sillä huidon aluksi tyhjyyttä, kuin tarkistaakseni pimeän massan kuoleman
ympäriltäni tuo aine ei tule koskaan katoamaan ja se tulee minua piinaamaan

Lasken kirveen, nostan katseeni, suljen silmäni
ja vielä kerran testaan että kaverini ovat poissa
ja sitten toteutan, verta valuvana kädestäni murskaan luuni tuosta kädestä tuolla kirveellä
ja nyt minulla ei ole kättä

Juoksen kädettömänä pitkin katuja, soita ja peltoja
ihmiset ihmeissään, kuolleilla silmillään katsovat kun luulevat kylähullun juoksevan
mutta kun heille valkeneekin, se on kylän pidetyin pappi
heidät valtaa sama veren jano kuin tuon papin
ja he alkavat kukin puukoillaan vasempaa kättään leikkaamaan

Ja nyt, verta valuvina nuo ihmiset jotka tämän kaiken nähneet ovat
tulevat kätensä liha syötynä
kysymään hengästyneeltä papilta:
millä murskasitte luunne, arvoisa pappi?