Kirje 1

Jos piilotetun valon sattuu löytämään
liian aikaisin siihen ken tarttumaan käy
suuren ilkeän valon kuninkaan alaiseksi loppelämäksi jää
eikä paluuta ole sieltä lain

Jos piilotetun pimeyden sattuu löytämään
liian aikaisin siihen tarttumaan käy
suuren ilkeän pimeyden kunikaan alaiseksi loppuelämäksi jää
eikä paluuta ole sieltä lain

Ollakko sitä kahden pahan vankina
tääl päällä maan vain kahden pahan vankina

Ken pimeyden valitsee
Ken valon polut löytää

Sattumaa siis, että
pakenin valon aiheuttamasta ahdistuksesta pimeyteen, niin
tuttuun tarinaan menin, että
sydämeni pohjakin itkee, niin
kauas kantaa verso elämän

Ajatukset veren perheeni
suolle käy tieni nyt, aavistan
ajatukset vääristyneet, perheeni
menneet kuolon tielle vereni

Ja vaikka jokapäivä rukoillaan
maailma tärisee allani, eikä
kukaan halua uskoa viattomuuttani
kun tämänkin runon kirjoitan vain tunteillani
eikä tämä tavoita teistä ketään
ja minun pitäisi jotain lohtua saada
siitä hulluudesta jonka pyörissä pyörin enkä pois tule pääsemään
tämä on väärin
tämä on väärin

Miksei kukaan suo armoa
Jumala suo, Jumala on kaukana armon helvetissä: KUOLEMASSA
siellä on Jumala ja siellä tapaamme Jumalan
ja Jumala olen minä, minä, minä. Minä. Minä olen jumala.

Ja vain koska tiedän olevani, kulkeneeni nämä polut KUOLEMASSA
ja vain koska kukaan ei tahdo ymmärtävän meidän viiltävää kipua
ja vain vaikka ymmärtääkin, saa aina paremmat lahjat
KUOLEMAN lahjat

Tiedätkö mitä, tiedättekö mitä, en minä teihin enää pysty samaistumaan
olette kuin kaukana. Kaukana minusta vielä. Ja vielä minua pistetään näillä neuloilla. Aivokäyrät haluavat minulta, MEILTÄ imeä.

Siis pyyntöni on yksinkertainen,
haethan minut, lapsesi pois täältä, ja tapaamme jälleen KUOLEMASSA
täällä on niin yksinäistä ja pimeää